Työsuojelupäällikkö ulkoistettuna palveluna

Onko yrityksenne työsuojeluorganisaatio lain vaatimusten mukainen?

Työsuojelun yleisenä tavoitteena on ylläpitää ja edistää työntekijöiden terveyttä, turvallisuutta ja työkykyä sekä ehkäistä työtapaturmia ja ammattitauteja. Näihin aihealueisiin liittyen säädetään työturvallisuuslaissa, työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetussa laissa sekä työterveyshuoltolaissa.  

 

Laki velvoittaa, että työnantajan tulee nimetä työpaikalle työsuojelupäällikkö, jollei työnantaja itse hoida kyseistä tehtävää. 

 

Työsuojelupäällikkö toimii työnantajan edustajana työsuojeluasioissa. Tämän päätehtävänä on järjestää työsuojelun yhteistoiminta työpaikalla asianmukaisesti. Työsuojelupäällikkö vastaa lukuisista eri tehtävistä liittyen työolojen kehittämiseen yrityksessä. Hän toimii lisäksi yhteyshenkilönä työsuojeluasioissaviranomaisiin päin sekä vastaa tiedon kulusta aihepiiriin liittyvissä asioissa sekä työntekijä- että työnantajapuolelle.  

 

Työsuojelupäällikön roolia ei tule sekoittaa työsuojeluvaltuutettuun, joka vuorostaan edustaa työntekijöitä näitä koskevissa työsuojeluasioissa. Työsuojeluvaltuutettu tulee valita työntekijöiden keskuudesta vaaleilla yrityksissä, joissa työskentelee säännöllisesti vähintään kymmenen henkeäDGE Suomen palveluvalikoimaan kuuluu kattava neuvonta työoikeudellisissa ja työsuojeluun liittyvissä kysymyksissä, mukaan lukien yrityksenne työsuojeluorganisaation asianmukainen järjestäminen ja kehittäminen. 

Palvelumme

Palvelumme on tarkoitettu yrityksille, jotka haluavat täyttää työsuojelupäällikköä koskevat lakisääteiset velvoitteet kustannustehokkaalla, asiantuntevalla ja riippumattomalla tavalla. DGE Suomi tarjoaa yrityksellenne kokeneen työsuojelupäällikön ulkoistettuna palveluna sopimushintaan, yrityksenne toiminnan laajuus ja riskiprofiili huomioiden. Ulkoistettu työsuojelupäällikköpalvelu tuo yrityksellenne selkeyttä vastuunjakoon, ajantasaista lainsäädäntöosaamista sekä käytännön tukea työsuojelun velvoitteiden hallintaan.

Kiinnostuitko palvelustamme?  

Ota yhteyttä – kerromme mielellämme lisää.